Mitä parannettavaa ja mikä jo toimii?

Ajattelin kirjoitella tällaisen pohdintoja sisältävän postauksen ihan näin sateisen keskiviikkoaamun kunniaksi.. Mä voin lyödä päästäni vetoa, että siellä ruudun toisella puolen on myös jengiä, jotka vihaa tätä loskap**kaa... :-D

Nykyään tulee katsottua ratsastuskuvia todella itsekriittisesti. Ennen riitti, että kuvassa heppa näyttää kivalta, eikä itsellä nyt ollut niin paljon väliä. Keräilinkin tähän postaukseen sitten sellaisia juttuja, missä minulla on parannettavaa ja myös niitä, mitkä on jo hallussa!

Parannettavaa:

- Pidä jalka paikallaan. Lähden helposti kiikuttamaan kinttua edestakaisin, varsinkin laukassa. Jos Hannu on vähänkään hidas, jään vain antamaan pohkeita, vaikka raippa olisi paljon suotavampi..

Kun laukka ei nouse. Jalat heiluu ja raippa läiskähtää persiille...

- Laukannostossa jalat aloillaan. Olen juuri niitä tyyppejä, jotka oppi ratsastuskoulussa nostamaan laukan heittämällä ulkopuolen kintun suunnilleen hepan takapuolelle ja pukkasemaan sieltä sitten vauhtia.. Kyllähän se laukka nousee niinkin (:D), mutta eiköhän olisi helpompaa käyttää sitä istuntaa ja sisäjalkaa..... Tiedä sitä sitten.

- Istunta. Olen todella usein pienoisessa kyyryssä, mikä aiheuttaa kovia kipuja lapaluiden väliin, varsinkin jos monta päivää ratsastaa rankasti. Itsekseen mennessä ei tule mietittyä sanomaa "olkapäät taakse!". Siksipä yleensä passitankin kaverin katsomaan mun istuntaa, etten kyyristy ihan tuhottomasti.

Mahtava meno, tiukka etukeno...?

- Kädet. Noh, ei niissä ihan kamalasti vikaa ole, mutta ulkokäsi mopoilee vähän liian usein. Samalla kun nyrkki kääntyy alaspäin, pääsee ohja luistamaan kädestä aivan huomaamatta, ja paketti hajoaa.

.... :D

- Katse. Liian usein havahdun katsomasta Hannun niskaa tai sitä, onko se nenä nyt sisälle kääntyneenä. Kun katseen saisin nostettua, istuntakin ryhdistyisi samassa rytäkässä. Nykyään olenkin tsempannut siihen, että varsinkin kotikentällä katson jo seuraavaan pisteeseen, enkä tuijota niskaa.

Katse niskassa.

Mikä jo sujuu:

- Jalat pysyy hypyissä nätisti. Olen oppinut pitämään kantapäät alhaalla, ja siitä on paljon apua Hannun "syöksysämpylä" -hypyissä. Jos mun kantapäät olisi kohti taivasta, oltaisiin joka esteellä nurin, enhän mä siellä pystyssä pysyisi!

- Esteillä myötäys. Mitä enemmän treenataan, sitä enemmän osaan arvioida sitä, kuinka paljon mä Hannulle annan ohjaa. Ennen tuli rykäistyä kunnolla käsi eteen, mutta nykyään se menee jo hallitusti.

- Osaan olla topakka. Siis ihan tosissaan. Vuosi sitten ei olisi tullut kuuloonkaan, että keppi heilahtaa persiille jos laukka ei nouse, sillä pelkäsin kai liikaa saavani hurjat pukkilaukat ja löytäväni itseni maasta. Nykyisin tiedän jo vähän ukon liikkeitä, joten uskallan komentaa sitä tosissaan.

- Osaan korjata virheeni melko nopeasti. Esim. jos Aino kertoo mulle tehtävän, enkä ensimmäisellä kerralla itse ratsasta, vaan jään vain matkustelemaan, saan itseni seuraavalle kerralle tsempattua 150 prosenttisesti ja teen homman paremmin.

Tällaisia mietteitä tänään. Ei onneksi mitään hirmuisen kamalia tai hankalasti korjattavia virheitä ole. Kaikki nämä on korjattavissa ihan vain kun itse jaksaa keskittyä sekä saa nähdä kuvia / videoita omasta menosta. ☺