Lähdettiin Hannan kanssa torstaina tallille lähes heti, kun minä pääsin töistä. Tehtiin tallihommat, jonka jälkeen lähdettiin hakemaan hepat laitumelta. Kotiin kävellessä vastaan meitä pyyhälsi traktori, joka ennen olisi ollut Hannulle hirmuinen paniikin aiheuttaja, mutta nyt me katseltiin rauhassa tien laidassa, kun traktori kiisi ohitsemme muutaman metrin päästä. Hieno ukkeli! Hannu on muutenkin kuulema oppinut nyt käyttäytymään rauhallisesti autojen lähellä, joten toivottavasti sen "autokammo" alkaisi pikkuhiljaa hävitä kokonaan. Johtuisiko sitten laitumella olosta, sillä laitumen ohi ajaa päivittäin ties minkälaista ajoneuvoa. Ehkä Hannu on tajunnut, etteivät ne autot niin vaarallisia olekaan!
Tallille tultua olin menossa Hannun kanssa talliin, ja Hanna taluutti ponia perässämme, kun yhtäkkiä Hannu päätti, että "Hähäää, eipä mennäkään!" ja luikahti oviaukon vierestä kiireen vilkkaa vastakkaiseen suuntaan. Ei auttanut muu, kuin päästää riimunarusta irti, kun ukko niin kovapäisesti lähti eteenpäin. Onneksi päästinkin irti, sillä muuten olisi varmasti ollut kauniit jäljet paljaissa käsissä. Hannu kävi laukkaamassa talon pihassa, ja palasi pian takaisin korvat hörössä. Mikähän kumma siihenkin iski? Jouduttiin toteamaan, että ehkä Hannu luuli, että jos se menee ensin sisälle, niin poni viedään pois sen läheltä. Note to self: Vie aina poni ensin talliin.
Okei, ei mun ollut tarkoitus tulla kirjoittelemaan autoista ja niiden pelon katoamisesta tai Hannun karkaamisesta, vaan ihan siitä ratsastuksesta. Sain pitkästä aikaa laittaa Hannulle ihan vaan nivelet suuhun, sillä muutama viikko ollaan nyt menty olympioilla (Hannun leuan alla olleen haavan vuoksi). Vihdoin haava on parantunut, eikä suitsien turpahihna hankaa enää.
Hannu oli ratsastaessa tosi vahva. Siis kirjaimellisesti. Sai ottaa kunnolla kiinni ja tehdä alkuun paljon siirtymisiä ja pysähdyksiä, että saatiin joku roti koko touhuun. Myös kyttäilyä tapahtui varsinkin aluksi todella paljon. En osaa yhtään sanoa, miksi Hannu kyttää tienpuoleista päätyä niin pahasti, ja miksi tuota kyttäilyä on jatkunut jo viikkoja? Sain kuitenkin Hannua ratsastettua pikkuhiljaa päätyyn normaalisti.
Pyysin Hannaa keksimään meille jonkun tehtävän verkkailujen jälkeen, sillä yleensä yksin ratsastaessa päädyn vain pyörimään ympyröillä ja tekemään meille helppoja hommia. Hanna käskikin meidän tehdä pohkeenväistöä. Väistöt on vähän hankalia meille molemmille; hepalla ei riitä kärsivällisyys ja kuski antaa superhuonoja ohjeita. Kun saatiin vihdoin muutama hyvä pätkä (ja pidätteet läpi kunnolla!) voitiinkin hetki huokaista ja hengähtää.
 |
| Etsi kuvasta viisi virhettä. Tai kymmenen. Tai viisitoista... |
Välikäyntien jälkeen Hanna ehdotti laukkatyöskentelyä, tai oikeastaan laukannostoja. Noh, nehän ovat meille edelleen hieman tabu, sillä mä en vaan jotenkin "osaa" nostaa Hannulla laukkaa. Se on aina ollut jotenkin superhankalaa. Lähdettiin koittamaan kuitenkin. Oikealle laukka nousi ihan hyvin, mutta parin askeleen jälkeen pudotettiin raville, koska minulla ei kestänyt tasapaino tarpeeksi hyvin, että Hannu olisi laukannut kunnolla eteen. Pyysin Hannaa hakemaan tallista satulan, jotta minun olisi helpompi olla kyydissä, ja hetikös homma parani, kun pääsin satulan päälle keikkumaan!
Oikealle saatiin muutama semi-ok nosto, kun Hannu sai jujun juonesta kiinni. Vasemmalle taas... Noh... Laukka taisi nousta kerran? Vasempaan kierrokseen tuntui olevan nostoissa kaikki pielessä, joten tämän asian korjaus otetaankin nyt sitten tavoitteeksi! Jospa vaikka kesän lopulla homma toimisi kuin ajatus!
Muutamien onnistuneiden laukannostojen jälkeen ravailin vielä loppuravit (jotka tunnetusti Hannulle meinaavat sitä, että meno on kuin Vermossa!). Kunnes vihdoin saatiin vauhti hiipumaan ja heppa venyttelemään eteen-alas, oli hyvä lopettaa. Heppa talliin, loput hommat valmiiksi ja kohti kotia.
Tästä torstain ratsastuksesta jäi kyllä hyviä korjauskohtia mieleen, joita pitää alkaa todella työstää. Tottakai tuo laukka nyt on hankala, koska kumpikaan meistä (ei heppa enkä minä) ei ole kovin haka näissä hommissa. Varmasti homma onnistuisi paremmin jollain tuntipuksulla kuin tällaisella höperöllä ex-ravurilla.
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, tästä on suunta vain ylöspäin! :-)
