True-heppatytöllä on vain yksi pari ratsastussukkia

Eilen tallille lähtiessä aloin kaivella ratsastussukkia pitkästä aikaa jalkaani, ja huomasin, etten omista kuin yhden parin.. Onnetonta! Käytän tosi harvoin ratsastussukkia, mutta nyt ajattelin repäistä. Sainkin Emmin mukaani tallille, joten kiitos ja kumarrus kuvista ja seurasta kuuluu sinne suuntaan! :-)

Minua laiskotti hirveästi, joten ajattelin pitää rennon päivän. Ravailtiin hetki pihassa, kunnes siirryttiin tielle köpsyttelemään. Hannussa riitti vauhtia, ja kyllä huomasi, että ukkelilla on vain kolmipalat suussa; kädet sai tehdä töitä kovasti kokoajan!

Kun vihdoin saatiin ravi suht' hyväksi ja rauhalliseksi, käveltiin metsään ottamaan muutamat kuvat. Hannu jaksoi keskittyä melko hyvin tiettyyn pisteeseen asti, kunnes hermo paloi totaalisesti ja oli rämmittävä metiköstä pois. :-D

Välillä piti vähän irvistellä ja heilutella päätä....

Tallille takaisin tultuamme tyrkättiin Hannu karsinaan ja otettiin poni liinan päähän pihalle juoksutettavaksi. Mammalla on taas ollut paljon vapaapäiviä, joten piti senkin antaa vähän hölkkäillä. Hannu ei meinannut käsittää sitä, miksi se joutui jäämään yksin talliin ja pitikin kaunista hirnunta-konserttia koko sen ajan, kun poni oli pihalla!

Möhömaha ♥

Ponin kanssa touhuilun jälkeen päästettiin molemmat hepat ulos ja minä siivosin vielä karsinat pikaisesti. Yllättävän nopeasti selvittiinkin tallilta pois, ja minä ehdin hyvin illaksi töihin. Oli hirmuisen mukavaa olla tallilla ja keskittyä lähinnä kuvailuun, kuin mihinkään rankkaan treenaamiseen. Kiitos vielä Emmi seurasta! :-)

"Smart phones and dumb people"

Moni on varmasti nähnyt tämän videon, joka leviää kulovalkean tavoin Facebookissa. Itsekin katsoin tämän, ja tunsin järkyttävän suuren piston sydämessäni. Myönnän itsekin, että käytän aivan liikaa puhelinta. Selaan kokoajan Facebookia ja Instagramia. Tykkäykset ja kommentit saavat suupieleni nousemaan korviin. Miksi? Mitä iloa siitä oikeasti syntyy?

Nykyisin me kaikki varmasti syyllistymme siihen, että selaamme puhelimia kokoajan. Pelaamme, kommentoimme, tykkäilemme... Jopa ystävien kanssa porukalla iltaa istuessa puolella porukasta on puhelimet käsissä lähes viiden minuutin välein. Muutamat viime kerrat ystävien kanssa iltaa istuessa olemme tehneetkin niin, että kenelläkään ei saa olla omaa puhelinta kädessä, ns. "puhelimet vaihtoon". Vaihtoehtoisesti oman kapulan voi jättää sivummalle ja unohtaa sen koko illaksi. Miksi kenenkään tarvitsee selata puhelimelta eri sovelluksia, kun on kasapäin ystäviä vieressä joille voi jutella f2f.

Videon katsottua tuntui oikeasti pahalta. Miksi sitä puhelinta pitää selata niin paljon? Olen jopa saanut parisuhteessani riitoja aikaiseksi liiallisen puhelimen käytön vuoksi. Eikö siinä vaiheessa pitäisi hälytyskellojen jo soida?

Ehkä pitäisi joku päivä jättää puhelin oman onnensa nojaan, eikä käyttää sitä ollenkaan. Jokainen voisi joskus kokeilla olla kokonaisen päivän ilman puhelinta; tuntuisiko orvolta? Minä myönnän; minusta tuntuisi.

Stop and stare

Tiistai. Vapaapäivä. Suuntasin iltapäivällä Villen luokse. Istuskeltiin siellä aikamme, kunnes suunnattiin Giganttiin hakemaan minulle puhelimeen uutta akkua (edellinen oli ihan p*skana ja turvonnut). Gigantissa vierähti hyvä tovi ja nälkä yllätti. Koska Ville on maailman paras "veli", hän tarjoutui maksamaan mulle ruuat Mäkkärissä♥ Ruokailun jälkeen jätskille ja siitä ajelemaan. Pysähdyttiin kotimatkalla Joroisista napsimaan ylläolevat kuvat. 

Mä olen onnellinen. Ainakin hetkellisesti.

Ekat estetreenit

Hyvää huomenta jokaiselle palleroiselle siellä ruudun toisella puolella. Tässä koneella istuskellessa, iskän tekemä aamupala nenäni edessä, ajattelin tulla postailemaan teille perjantaista, jolloin pääsin ylittämään hurjaakin hurjempia esteitä Hannulla ensimmäistä kertaa.

Lähdettiin Ainon kanssa tallille 11 aikoihin. Tallille päästyämme laitettiin Hannu valmiiksi tarhassa ja jätettiin poni mussuttelemaan heiniään ja katselemaan meidän menoa. (Toisin kuin yleensä poni viedään sisälle ratsastuksen ajaksi.)

Aino piti mulle "tuntia" ja määräsi kaikki tehtävät mitä teen, joten itse pääsin keskittymään vain ratsastamiseen ja siihen, etten jännitä niin paljon. En yhtään tiedä, mistä mulle on tullut pienoinen estekammo, mutta sellainen kuitenkin oli matkassa. 

Hanski oli melko reipas heti alusta alkaen. Aloiteltiin muutamilla puomeilla. Ensin ylitettiin yhtä puomia minivoltilla, seuraavaksi jatkettiin epämääräiselle linjalle, jonka välissä tehtiin ravi-käynti-siirtymisiä. Kun puomeilla homma alkoi sujua, Aino nosti muutamia puomeja hieman maasta.

Alkuun meinasi olla ongelmia tahdin kanssa. Minä jäin aivan liian herkästi suuhun kiinni, kun vähänkin tuntui, että ukkelin vauhti kiihtyy. Eihän siinä auttanut sitten muu kuin poistua omalta mukavuusalueelta ja antaa palaa. Heti kun saatiin tahti reippaaksi, päästiin esteistä ihan "tyylikkäästi" yli. :-D

Alkuun kävi muutaman kerran näin.... Tästäkin muuten rymisteltiin yli puomit lennellen.

Kunnon tempo ja haa! heti löytyi parempi ote!

Toiseen kierrokseen piti myös testailla..

..Mutta sitten sinnekin suuntaan sujui!

Kun hommat alkoi sujua, Aino nosti ristikon pystyksi. Tehtiin siis kaikki lähestymiset kokoajan ravissa, sillä se on mulle helpompi, mutta hepalle toki hankalampi. Laukassa tuntuu vain, että paineltaisiin tosi kovasti, eikä tuo meidän kenttä ole ihan niin suuri, että siinä voisi päästellä..

Loppuun päästiin myös hyppäämään muutaman kerran okseria. Alkuun toin itse Hannun esteelle tosi huonosti ja matka tyssäsi siihen. Seuraavilla kerroilla ratsastin vain topakasti eteenpäin ja hophei hypytkin sujuivat! Muutama pomppu tultiin myös laukassa lähestyen, ja tajusin itsekin, että onhan se nyt helpompaa!

Oli oikeasti todella virkistävää päästä hyppäämään pitkästä aikaa, sillä edellisestä kerrasta on vuosi.. Olen tässä kahden vuoden sisällä hypännyt kolmesti, joten pistetään sen piikkiin tuo huono istunta ja muut. Oon tosi tyytyväinen, että kuski kesti kyydissä eikä Hannu ottanut itseensä mun typeristä virheistä. Tärkeintä tässä meidän hommassa oli ja on se, että molemmilla on kivaa ♥

Jatkossa pitää ehkä ottaa enemmän este-/puomitreenejä lisää, nyt kun itsekin tajusin, että ei se hyppääminen olekaan niin kamalaa. Ja Hannu nauttii hommasta täysin siemauksin!

Ps, tähän loppuun on vielä laitettava video Ainosta ja Hannusta, ja heidän estetreeneistään kaksi vuotta takaperin! Näätte vähän Hanskin tyylinäytteitä ;-)

A fake smile can hide millions of tears

Moikka. Pahoittelut, etten ole postaillut lähiaikoina lähes yhtään. Mun oli tarkoitus tulla postailemaan teille vappukuulumisia, mutta 1.) kameraa en kaivanut laukusta koko iltana ja 2.) ei ole nyt kiinnostusta miettiä vappua. Viime viikonloppuna kuvailtiin Ainon kanssa videopostausta, saa nähdä saadaanko se joskus julkaisukuntoon. Muuta postailun aiheita ei tässä nyt olekaan. 

Olen miettinyt taukoa tai jopa kirjoittamisen lopettamista, sillä bloggaus ei tosiaan nyt kiinnosta. Toisaalta, voisin vaihtaa blogin aiheen täysin hevospainoitteiseksi, että jättäisin muun elämäni tästä täysin ulos. En tiedä, tuntuu jotenkin hankalalta. Kuitenkin sisimmässäni tiedän, että haluan jatkaa tätä, mutten nyt vain tiedä miten tai milloin. Nykyään tulee kuvailtuakin niin harvoin, että ihan hävettää. Heppablogin pito olisi helppoa silloin, jos mukana kulkisi aina kuvaaja. Itse vietän niin paljon tallilla aikaa yksin, ettei kuvia tule napsittua.

Jaiks, kiva ajatusoksennus, mutta pääpointtina on nyt se, etten tiedä milloin jatkan ja millä linjalla. Toivottavasti kaikilta teiltä löytyy ymmärrystä nyt edes muutaman millin verran. Kiitos ja näkyillään aikanaan!