Kahden hepan maanantai

Lähdettiin maanantaina Ainon kanssa Hannun tallille iltapäivällä. Tein nopsasti tallihommat, laitettiin Hannulle suojat ja suitset ja suunnattiin pellolle. Tarkoituksena ei ollut ratsastaa kauaa, sillä lämpötila huiteli taas lähellä kolmeakymmentä.... 

Heti alkuun törmättiin aika suureen ongelmaan; laukannostoihin. En saanut laukkaa nousemaan en sitten millään, joten ei auttanut kuin puntata Aino kyytiin tsekkaamaan, mikä nyt mättää. Pienen valtataistelun jälkeen laukka nousi molempiin suuntiin, ja oli taas minun vuoro kivuta kyytiin.

Saatiinkin tosi hyviä nostoja molempiin suuntiin! Ei ole varmaan koskaan ollut niin hyvä ja onnistunut olo, kuin noiden nostojen jälkeen. Hannu se ei vaan anna mitään ilmaiseksi.... 

Laukannostojen jälkeen suunnattiin isommalle pellolle pyörimään ympyrälle ja ihan vaan ratsastelemaan Hannua rauhalliseksi ja ns. loppuverkkailemaan. Ukkelissa meinasi olla vähän ylimääräistä energiaa, mutta loppua kohti homma alkoi taas rullata. 

Monien toistojen ja siirtymisten jälkeen Hannu alkoi tuntua hyvältä, ja voitiin lopettaa. On se vaan niin uskomatonta, kuinka erilaista on saada onnistuminen tämän hepan kanssa, kuin jollain osaavalla tuntipuksulla. Pienetkin onnistumiset saavat suupielet nousemaan ylös ja fiiliksen nousemaan kattoon.

Hannulta kotiuduttuamme vaihdoimme nopsasti vaatteita ja autoa, sekä nappasimme Emmin kyytiin ja huristelimme Kuvansiin, Kallen luokse. Tallilla Aino teki tallihommat ja samalla me "reippaat heppatytöt" laitettiin Kalle ratsastuskuntoon. 

Kun Aino sai hommansa tehtyä ja heppa oli valmis, me Emmin kanssa huristelimme autolla läheisen pellon laidalle odottamaan ratsukkoa. Kauaa ei tarvinnut odotella, sillä Aino ravailikin jo pian puiden lomasta luoksemme. 

Aino ratsasti jonkun aikaa, ravaillen ja laukkaillen reippaasti peltoa edestakaisin. Parivaljakon meno näytti erittäin hyvältä ja tosi iloiselta! Pian kävikin käsky, että minun pitää kiivetä kyytiin.... Eipä siinä sitten auttanut väittää vastaan, vaan oli noustava toista kertaa Kallen selkään.

Minun piti vain muistaa pitää ulko-ohja hyvin tuntumalla, jotta heppa ei pääsisi menemään menojaan. Käynnissä homma toimi ihan hyvin, mutta kun raviin päästiin, oli katastrofin ainekset kasassa! Hepan pompottava ravi, ei jalustimia, liukkaat housut sekä ratsastaja, joka on ratsastanut vuoden päivät hevosella, jonka ravi ei pompota ollenkaan. Kyllä oli varmasti Emmillä ja Ainolla (sekä minulla!) nauruun aihetta, kun meitsi yritti henkensä edestä pitää kiinni satulasta, sekä samalla yrittää jokseenkin ratsastaakin.... :-D

"Luovutin" muutaman rennon pätkän jälkeen, sillä en minä pystynyt penkissä istumaan! Ensi kerralla otan paremmat housut jalkaan ja liimaan itseni satulaan! Aino ratsasti vielä Kallen tallille, kun me huristelimme edeltä.

Oli oikein ihana heppailupäivä parhaassa seurassa. Näitä tällaisia on tullut vietettyä nyt enemmänkin, hyvä vaan! Suuret kiitokset Ainolle Hannu-kuvista ja Emmille Kalle-kuvista! Ja ehkä vielä isommat kiitokset Kalle-pojalle, joka jaksoi kantaa tätä tytyä selässään niin kiltisti! :-)

Haha, ainut vähänkään järkevä yhteiskuva, jossa mä näytin ihan möröltä..

 Ps. Minulta on kyselty niin paljon tuosta MyDay:sta, niin tässäpä teille info; kuvaan sen huomenna, kun suunnataan porukalla Linnanmäelle!