Joskus kun kaikki tuntuu hajoavan käsiin...

...on vain löydettävä toisistaan irronneet palaset ja kiinnitettävä ne yhteen, keinolla millä tahansa.

Tältä minusta tuntuu nyt. Tai ei oikeastaan enää, vielä eilen tuntui. Oli tuntunut jo pidemmän aikaa. Kaikki tuntui hajoavan käsiin. Jokainen asia, joka elämässäni oli ollut loistavasti, ei enää ollutkaan sitä. 

Hannun pakkoloman (liukkaiden pohjien) takia en päässyt ratsastamaan säännöllisesti. Se turhautti minua sekä hevosta. Hannu on sellainen hevonen, joka tarvitsee melko säännöllistä liikuntaa, ei toki joka päiväistä, mutta säännöllistä. Koulutreenien vastapainona maastoilua ja peltoilua. Mutta mitä käy sitten, kun luontoäiti päättää siunata meille totaalisen kurjat kelit? Päivisin sataa vettä, öisin on pakkasta, joka paikka on jäässä. Ei auta muuta kuin köpötellä metsissä ja yrittää ravailla teillä hieman. Hannu keräsi itseensä liikaa energiaa ja minä turhauduin siitä. Kun vihdoin saatiin lunta maahan ja pohjat kuntoon koulutreenit eivät olleet enää mukavia, kun heppa vei kuin märkää lapasta ympäri peltoa.. Tai jos Hannu malttoi keskittyä, se vei tuhottoman paljon aikaa. Päädyinkin sitten enemmän vain menemään hevosen ehdoilla maastoillen ja kevyesti kentällä ratsastaen.

Tänään kuitenkin koin taas pienen "ahaa" -elämyksen. Iskin Ainon Hannun kyytiin aluksi, koska tiesin, että tämä tyttö on paljon rämäpäisempi kuin itse allekirjoittanut.. Suunnattiin pellolle, minä asetuin kameran kanssa aloilleni ja jäin tuijottamaan parivaljakkoa, joka kiiti pitkin peltoa. Aino verkkasi Hannun hyvin, jokaisessa askellajissa. Siirryttiin sitten takaisin kentälle ja minä hyppäsin puikkoihin. Hannu on kentällä aivan kuin eri hevonen! Ja vieläpä kun se oli läpikotaisesti verrytelty! Kentällä homma toimii paljon rauhallisemmin kuin pellolla (eikä ihmekään....). Tein Hannun kanssa ihan perusjuttuja, pysähdyksiä, peruutuksia, siirtymisiä samalla kun Aino neuvoi hieman. Ja ah sitä tunnetta, kun kerrankin homma onnistui oikeasti todella hyvin! Tuntui siltä, kuin olisi löytänyt taas halun harrastaa. :-)

Vaikka Hannun kanssa homma tuntui vielä muutama päivä sitten leviävän käsiin, löysin silti oikean tavan, jolla saan kaiken korjattua; maltti. Minun pitäisi osata olla kärsivällisempi. Ja toinen päätekijöistä, jotka auttoivat tänään; Aino. Mitä mä tekisinkään ilman tuota tyttöstä? Ystävät auttavat aina, mutta vieläpä kun kyseessä on hevosihminen, jonka taitoja ihailen, on ilo saada apua ♥

Toinen asia, joka on tässä jo lähes kaksi viikkoa hiertänyt; Oltzun intti. Se tuntui pilaavan meidän suhteen totaalisesti. Vasta kun oltiin hetki oltu yhdessä, joutui toisesta luopumaan. Onneksi tähän asiaan tulee muutos tänä iltana, sillä nyt loppui tämän tytön inttileskeys! Olen äärimmäisen onnellinen. Toisaalta tuntuu oudolta, kun vasta "tottui" olemaan erossa, niin nyt sitten heti toinen tuleekin takaisin.

Huh, tulipas höpöteltyä ihan muutaman viikon edestä! Viikonloppuna olisi tarkoitus kuvata teille video, jossa vastailemme Ainon kanssa kysymyksiin joita heittelitte Q&A -postaukseen! Muistakaahan jos haluatte seurailla mun elämää "tarkemmin", niin toisesta blogista löytyy päivittäin kuvia ja minut löytää myös Instagramista!